Tämä on ensimmäinen viesti kautta aikojen tälle foorumille – ellei nyt joku tässä välissä ehdi kirjoittamaan tänne minua ennen, heh.
Toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen. Tai ei pitäisi olla, koska tarkoitus olisi kuitenkin kirjoittaa useampiakin viestejä tänne. Se toivon mukaan onnistuu, ellei nyt sitten saisi hengenlähtöön johtavaa sydäriä tämän ja seuraavan viestin välissä tai katto tippuisi päähän. Ehkei siitä henki lähtisi. En tiedä. Kun en ole kokenut, niin en tiedä.
No joo, varmaan tarkoitin tällä ehkä sitä, etten olisi AINOA tänne kirjoitteleva henkilö, se olisi vähän tylsää. Vai olisiko? En tiedä sitäkään.
Olen itse käyttänyt nettiä arviolta 30 vuotta, ehkä enemmänkin. Jotakin sen suuntaista. Aikoinaan oli muun muassa Suomi Finland Perkele -lehden foorumi, josta sittemmin muovautui Imperiumi. Muistaako kukaan?
Aika hiljaista näyttää tätä nykyä olevan.
Freebok oli puolestaan aikoinaan hyvinkin suosittu suomalainen vieraskirja, joka oli käytössä parhaimmillaan yli 100 000:lla kotisivulla. Yö-yhtyeen Likaiset Legendat oli niistä yksi, minne suurien suomalaisten tunteiden tulkki Olli Lindholm päivitteli kuulumisiaan. RIP.
Nykyään Yön vieraskirjan tilalla on näemmä sisältöä thaiksi, ilmeisesti siellä voi pelata jonkin sortin uhkapelejä. Hetkinen, tuohan voisi olla vallan mainio profiilikuva minulle. Sweet Bonanza!

Muutos. Se tapahtuu vaivihkaa, niin itselle kuin muille. Usein varsin yllättäenkin – niin itselle kuin varmaan muillekin.
Brändi. Tuote, artisti tai palvelu, joka on tätä nykyä jotain aivan muuta kuin mitä se alun perin oli.
Facebook. Yö-yhtye. Imperiumi. MySpace. Rumba. Soundi. Jne.
Yhtäkkiä jokin nimi tarjoilee hengeltään ja luonteeltaan otsakkeensa alla jotain ihan muuta kuin mikä se alkujaan oli. Esimerkiksi Facebook ei ole enää pitkään aikaan edustanut sellaista keskustelualustaa, missä itse viihtyisin, koska saitti tuntuu tätä nykyä keskittyvän etupäässä mainoksiin, trollaamiseen, feikkihenkilöiden esittelyyn ja markkinoimiseen sekä vanhoista postauksista varoitteluun ja bannaamiseen.
Ehkä siihen virtaan saattaa joskus ilmestyä jokin kiinnostavakin viesti, mutta aika laihaa Facebookin tarjonta tätä nykyä on – ellei sitten saa elämänsä kovimmat kicksit aivottomasta scrollaamisesta tai öyhöttämisestä.
Siihen tässä ajassa näyttää olevan tarjontaa yllin kyllin.
Siksi on koko ajan tuntunut enenevissä määrin tarpeelliselta perustaa jonkinlainen tuttu, turvallinen, mukava, leppoisa ja sopivan rauhallinen keskusteluympäristö muun maailman melskeen, aivottoman bränditauhkan sekä älyvapaan öyhötyksen vastapainoksi.
Joskus samoihin aikoihin kuin yllä mainitsemani Freebok löi itseään läpi myös verkkokeskustelualusta phpBB, jonka alla ovat Suomessa operoineet ja operoi edelleen muun muassa Imperiumi, Steen1, Punk In Finland, Murha.info ja Hommaforum.
Aluksi yritinkin viime keväänä avaamani RIEPU.FI-verkkomedian alle perustaa phpBB-tyyppistä foorumia, mutta jossain vaiheessa koin sen tekniikan ja pystyttämisen auttamattoman vanhaksi.
Seuraavaksi päädyin asentamaan Riepuun Lemmy-nimistä keskustelualustaa – turha varmaan kenenkään arvata miksi, hahhah! – mutta sen kanssa säätäessä ja vääntäessä tuli fiilis, ettei tämä vetoa muihin kuin sellaisiin nörtteihin, jotka rakastavat haasteita, virheiden löytämistä ja niiden korjaamista. Sori nörtit.
Jossakin tuli sitten vastaan tällainen FLARUM-niminen alusta, jolta en edellisten kokeilujen, kokemusten ja pettymysten jälkeen odottanut enää mitään, mutta tällä kertaa minulle kävi samoin kuin silloin, kun kuulin Oasis-yhtyeen musiikkia ensi kerran – rakastuin heti. OASIS-KÄPIS! *)
(OASIS-KÄPIS! – kirjoitetaan muuten AINA versaaleilla ja huutomerkillä, koska muuten ei ole AITO Oasis-käpis (huomaatteko, tämä on feikki Oasis-käpis!) – on edesmenneen RUMBA-lehden (1983–2019) avustajien ja tekijöiden salafoorumin erikoiskieltä, joka on juuri sellaista itsekkään epämääräistä sisäpiiriläppää, joka aiheuttaa kaikissa "ulkopuolisissa" suunnatonta ärsytystä ja vitutusta, mutta sen tarkoitus oli aina olla kuitenki hyväntahtoista innostusta kuvaavaa riemukkuutta, kun jokin asia – kuten tässä tapauksessa OASIS edustaa jotain aivan muuta kuin mitä sen nimi antoi ymmärtää. Itselle kun tuli bändin nimestä ennen sen musiikkiin tutustumista jonkinlainen kylpylähenkinen hissimusiikki, mutta onneksi sainkin jotain aivan muuta. Joten OASIS-KÄPIS!)
Tämä FLARUM sai minulle samat vibat kuin OASIS – joten pitäisikö jo huutaa FLARUM-KÄPIS? Ehkä? Ehkä ei. Se ei maistu suussa yhtä hyvältä ja runolliselta sotahuudolta kuin OASIS-KÄPIS. Joten ehkä on keksittävä jotain muuta.
FORUM.RIEPU.FI.
Se tämän saitin keskustelufoorumin nimi oli aivan aluksi. Forum kuten foorumi, kyllähän te ymmärrätte, ette te tyhmiä ole. Tai jos olette, niin olkaa vain, kunhan ette tee liian isoja tyhmyyksiä ja tuhmuuksia.
Niin, tyhmyys. Ehkä tämänkin foorumin perustaminen on ihan tyhmä juttu. Siis, kuka on niin tyhmä, että perustaa jonkun has-been keskustelufoorumin joskus 2025!?! Etkö ole todellakaan kuullut lyhytvideoista, ne ovat suurinta hottia! Ryhdy tiktokkaajaksi, siellä ne kaikki on!
Olkoon vain, mutta miksi minä menisin johonkin sellaiseen palveluun mihin koen, ettei minulla ole sinne mitään annettavaa?
Rakastuin.
Rakastuin tähän Flarumiin sillä hetkellä kun pääsin sisälle tänne "konehuoneen" puolelle ja tajusin, mitä tällä voisi kirjoittamisen saralla tehdä. Toki tässä oli ja on paljon vanhaa ja tuttua, mutta myös tuoretta ja uutta. Tässä on jotenkin freesimpi, raikkaampi ja mukavampi pohjavire kaikin tavoin.
Eräänä aamuna bussimatkalla se sitten iski: TURVA.RIEPU.FI. Aitoa, vilpitöntä ja tunnerikasta keskustelua ajattelijoille, jotka hakevat syvyyttä ja substanssia pinnallisuuden ja säihkyn sijaan.
Yksi RIEPU.FI-verkkolehden kantavista ajatuksista on ollut, että se voisi myös toimia jonkinlaisena turvapaikkana, vertaistukialustana ja varaventtiilinä silloin, kun elämä tuntuu pelkästään potkivan päähän eikä missään oikein näy mitään valoa.
Jonkinlainen verkko- ja keskusteluyhteisö, mikä voisi toimia tukena ja turvana silloinkin, kun hätä on suuri, auttaviin puhelimiin ei vastana, olo on karmiva ja terveyskeskukset tarjoavat vain eioota. Se fiilis, jonka yhä useampi saa tässä edesmenneessä hyvinvointivaltiossa tätä nykyä kokea, ikävä kyllä.
Varsinkin näinä aikoina kun katselee ja kuuntelee sitä raakaa ja kylmää kyytiä, mitä päättäjien taholta tavallisen kansan suuntaan tällä hetkellä tarjoillaan.
Toisin sanoen RIEPU-verkkomedian keskusteluyhteisö kriittisesti ajatteleville yksilöille – eli meille, jotka näemme yhteiskunnan todellisen tilan ja haluamme rakentaa terveempiä vaihtoehtoja sekä kehittämään ratkaisuja parempaan huomiseen.
Toki olin pyöritellyt tuota turva-sanaa Riepu-lehden yhteydessä jo aiemmin, mutta nyt se tuntui solahtavan ja istuvan paikalleen täydellisesti tämän keskustelualustan yhteyteen.
Onko tämä siis TURVARIEPU-KÄPIS!?
Sen aika näyttänee.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan!
Maarianhaminassa keskiviikkona 10.9.2025,
Björn "Nalle" Österman
